lauantai 20. lokakuuta 2018

Treffeillä vai työhaastattelussa

Bongasin deittisivustolla yhden aika kivannäköisen kaverin. Hänen ihanat silmänsä saivat minut klikkaamaan hyväksyntää ja tuli mätsi. Siitä sitten aloimme kirjoittelemaan ja aika kului kuin siivillä. Hän tuntui tosi mukavalta ja olin aivan fiiliksissä. Seuraava päiväkin meni viestitellessä ja sovimme sitten treffit.

Vähän jännitti ja olihan treffiaikakin vähän erikoinen. Menimme aamukahville. Jos edellinen treffikumppanini kesällä kapsahti ensi töikseen suoraan kaulaan ja halasi, niin tämä ei edes kätellyt. Noh, otettiin kahvit ja mentiin ikkunapöytään istumaan. Se oli hyvä ratkaisu. Katselin siinä ohikulkevaa liikennettä ja kuuntelin hänen vuolasta itsekehuaan. Hän vakuutteli osaamistaan ja esitteli cv:tään. Ei tosin ollut paperia mukana  mutta sanallisesti sain selvityksen hänen erinomaisesta työhistoriastaan. Oli vähän kuin hän olisi ollut työhaastattelussa ja hälytyskelloni rimpauttelivat vaimeaa varoitusta. 

Kaiken sen itsestään puhumisen aikana hän muisti vain kerran kysyä, että mitä minä teen työkseni. Vastauksestani hän sai taas suoran kimmokkeen oman napansa erinomaisuuteen. Harrastuksiani lähinnä vain sivuttiin nopeasti, kun olin niistä jo maininnut kirjoitellessamme. 

Mielenkiintoista koko treffien aikana ja aiemmin kirjoitellessamme oli se, että kertaakaan hän ei maininnut lapsiaan. Enkä saanut edes tilaisuutta kysyä siitä luontevasti. Puhe kääntyi aina hänen erinomaiseen työuraansa ja siihen, miten hyvä ihmistuntija hän on. Hmmm.....

Näin jälkikäteen parasta oli, kun hän totesi, ettei hänen treffit oikein onnistu koskaan  Yleensä ei kuulemma oikein kuulu mitään treffien jälkeen. Miksiköhän??? 

Treffien jälkeen yritettiin vielä viestitellä ja seuraavana aamuna tuli viesti että hänenkö tässä pitää perään huudella. Vastasin, että huomenta, aamukahvia tässä vasta juon ja heräilen.... 

Pari päivää meni vähän veemäisissä tunnelmissa. Jotenkin jopa hieman ahdisti laittaa hänelle viestiä. Lopulta olin rohkea ja otin asian esille. Kerroin, etten saa kipinää aikaan ja ehkä parempi jatkaa matkaa. Hänpä siitä innostui, että oli huomannut sen jo heti, mutta ei viitsinyt mainita mitään. Halusi, että tajuaisin sen myös itse. Olin, että häh??? Minulle oli myös yllättäen alkanut tulla kiireitä. Siis kun kerroin, että menen liikunnallisen harrastuksen pariin illalla. Ööö....??? Tai kun kotonani tein jotain muuta kuin katsoin hänen lempiohjelmaansa telkasta, siis omassa kotonani ja hän oli omassaan. Outoa. 

Jossain vaiheessa tuli tunne, että hän on ehkä hieman omistushaluinen ja mustasukkainen. Siis kaiken sen erinomaisuutensa lisäksi. Ehkä hyvä, että hälytyskelloni alkoivat soida treffien aikana. 


sunnuntai 19. elokuuta 2018

Joko nyt osui oikea kohdalle?

Kesähelteet meni ja olen jo toipunut edellisestä järkytyksestä. Jatkoin deittisivustolla ja tinderissäkin surffailua. Ei mitään erikoista tullut vastaan. Huomasin kyllä erikoisen piirteen erityisesti tinderissä. Matchin jälkeen ei yleensä kukaan lähesty. Itse siinä innosta piukeena odotan yhteydenottoa ja kun ei kuulu, niin uskaltaudun laittamaan ensimmäisen viestin. Hassua vaan, että kukaan ei vastaa ja useimmiten vielä se toinen poistaa matchin. No miksi sitten ylipäätään tykkäsi, jos ei kuitenkaan ole kiinnostunut? Miehet on kummallisia.

Vanhan varan kanssa viestit kulkivat ja ex tempore sovittiin tapaaminenkin kuumimpien helteiden aikaan. Ajelin hänen luokseen ja olin jo orientoitunut illan kulkuun. Siis "siihen". Siihenhän me päädyimme aika pian ja sängyssä peuhattiin. Jotain kuitenkin puuttui, se kipinä kai. En tiedä. Ihan kuin olisimme olleet vieraat toisillemme, vaikka olemme tunteneet vuosia ja viestitelleet lähes päivittäin. Siis mitä ihmettä?? Johtuiko helteestä vai mistä, mutta tuntui, että kumpikaan ei jaksanut syttyä ihan kunnolla. No homma hoidettiin kuitenkin. Kotimatkalla mietin sitä ja toisaalta tunsin helpotusta, toisaalta haikeuttakin. Ehkä yksi asia elämässä on nyt jäämässä taakse. Olemme siis vain kavereita. Ei olla paljoa viestitelty sen jälkeen ja minusta tuntuu, että hän ei edes halua. Oliko se kaveruuskin sitten siinä.

Viikko sitten törmäsin raksamieheen deittisivustolla. Heräsin keskellä yötä ja huvikseni kirjauduin sinne. Siellä hän oli ja laittoi viestiä. Kuvasta päätellen varsin komea mies, juuri minun makuuni kaikin puolin. Pikkuisen tuollaiset aina kuitenkin pelottaa noissa ympyröissä, kun ei tiedä, millainen casanova on kyseessä. Niinpä olin aika skeptinen ja varovainen. Hän antoi kuitenkin puhelinnumeronsa ja siirryimme whatsappiin viestittelemään. Aika rohkea veto varsinkin kun tarkistin hänen numeronsa ja löysin hänen tietonsa. Eli ihan feikkikään hän ei ole. Kovin innokkaasti hän ei viestitellyt ja päättelin, että taitaa olla muitakin ehdokkaita linjoilla. Kuvia ja aika rohkeitakin viestejä ollaan vaihdeltu, mutta jotenkin ollaan vielä vaisuja. Hän on niin komea, että en meinaa uskoa omiin mahdollisuuksiini ollenkaan. Eilen laitoin viestiä, että haluaisin tutustua ja hän vastasi samalla tavalla. Oli ollut kuulemma kiireinen viikko ja siksi hän ei ollut ehtinyt keskittyä minuun. No tiedä häntä. Mutta katsotaan.... Hän on juuri sellainen, jota olen aina toivonut. Pitäisi vaan vielä tavata. :)

Edit. Ei kuulunut sitten enää mitään hänestä. Siirtyi todennäköisesti seuraavaan kukkaan..

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Juu ei ihan ketä tahansa

Ei todellakaan! Jotain tasoa pitää kuitenkin olla. Viimeksi totesin, että nössöt voisivat olla parhaita. Mutta jos osoittautuu ihan peräkammarin nössöksi, joka asuu vanhempiensa kanssa vielä 50-vuotiaana, niin ei kiitos.

Olin siis treffeillä. Hän ehdotti ensin jotain keskustan kahviloita, mutta päätin, että huoltoasema voisi olla parempi, että hänkin saa autonsa parkkiin. Aamulla hän jo viestitti, minkä värisen paidan laittaa päällensä. Todennäköisesti ei ollut osannut tehdä koko päivänä mitään muuta.

Siellä huoltoaseman ovella hänet nähtyäni järkytyin hieman. Olisi ollut ihan reilua kertoa etukäteen, että hänellä on mm. liikuntakykyyn vaikuttava sairaus. Juuri ja juuri vapisten hän kykeni maksamaan kahvit. Osaltaan vapinaan varmaan vaikutti myös ihan jännitys.

No, päätin olla kohtelias ja juoda kahvit ja jutella jotain. Kerroin, että treffeillä on tullut käytyä useamminkin ja että on aina mukava tutustua uusiin ihmisiin. Ihan vihjeenä siis, että ei tässä mitään muuta ole tapahtumassa.

Hän kertoili, että on käynyt siinä huoltoasemalla viimeksi joskus 2o vuotta sitten ja että ei hän oikeastaan missään käy. Kotona on vaan. Sitten naurettiin, että jos oltaisiin mentykin sinne hänen kotikylänsä huoltoasemalle, että kuinka siellä olisi juorut lähteneet kulkemaan. En tohtinut sanoa, että sitä kyseistä huoltoasemaa ei ole ollut enää ainakaan 10 vuoteen.

Katsoin kelloa ja mietin koska voisin lähteä. Hänellä tuntui juttua olevan, mutta minusta hän ei oikeastaan ollut kiinnostunut. Tai ei jaksanut tai kyennyt keskittymään. Aihe vaihtui aina johonkin muuhun, jos kerroin jotain itsestäni. Tai ei hän oikeastaan missään vaiheessa edes kysynyt, mitä teen työkseni tai harrastuksistani. Hän taisi olla vaan tohkeissaan treffeille pääsystä.

Tunnin verran siinä oltiin ja sitten totesin, että pitääkin vielä ehtiä kauppaan. Sanoin vaan heipat ja heilautin kättäni, että morjens. Se oli siinä. Pari päivää sen jälkeen tuli pitkä viesti, että ei tainnut mennä tapaaminen kovin hyvin. Hän kun oli niin kovasti miettinyt puheenaiheitakin etukäteen jne... Annoin taktisesti ajan kulua ja vastasin: Juu ei... Olen treffeillä....

No en oikeasti ollut, mutta en halua olla liiankaan epäkohtelias. Toivottavasti hän ymmärsi yskän.

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Miehiä tulee ja menee

Ei ollut heilaa helluntaina, eikä ole jonoa näkynyt juhannuksenakaan. Paitsi treffipalstalla ihan huikea jono. Siis eikö ihmisillä ole elämää? Niin no olinhan siellä itsekin, että paraskin puhuja tässä...

Matti kun lähti, niin niinhän siinä kävi, että hiljalleen hiipui se tarina. Onhan se vähän mahdoton yhtälö, kun toinen asuu toisessa maassa pysyvästi ja aikoo sinne myös jäädä. Hetken huumassa sitä vaan mietti, että se voisi toimia. Kuukauden päästä on tarkoitus nähdä, kun hän taas tulee täällä koto-Suomessa käymään.

Tällä välin saatiin korjattua vanhan varan kanssa välimme jo ainakin siihen kuntoon, että viestit kulkee taas, mutta hieman asiallisemmin ja arkoja aiheita välttäen. Jotain siinä meni. En oikein jaksa enää innostua hänen kaksimielisistä jutuistaan, saati kuvista hänen "jalokivistään". Eikö miehet todellakaan mieti mitään muuta??

Sanotaan, että paras mies on sellainen vähän nössö. Kiltti ja huomaavainen ja huomaamaton. On se vaan kumma, että se kylän komein ja kovin panomies vetää silti puoleensa. Mikä niissä oikein viehättää? Mitään syvällisempää suhdetta niiden kanssa on turha edes haaveilla. Se on hetken hurmaa ja herra hyppää seuraavaan kukkaan.

Tällaisilta kukasta kukkaan kulkijoilta on pukannut viestiä treffilinjoilla. Kyllähän se imartelee, kun toinen viestittää, että haluaisi panna ja kehuu kauniiksi jne.. Samalla huomaan, että viestiä menee aika monelle muullekin. Tulee vähän kertakäyttöinen olo. Helppohan sitä viestiä on laittaa.

Sieltä samaiselta treffipalstalta bongasin yhden isäntämiehen tästä aika läheltä. Laitoin viestiä jos vaikka oltaisiin nähty, mutta todennäköisesti ei kuitenkaan. Hiljakseen ollaan viestejä vaihdeltu ja aika asialinjalla ollaan oltu vielä. Katsotaan sitten mitä tässä tapahtuu. Nyt juhannuksen aikana vaihdettiin puhelinnumerot ja hän lupasi laittaa viestiä. Sitä odotellessa... :)


maanantai 30. huhtikuuta 2018

Kun yksi meni ja toinen tuli

Onpa vierähtänyt hetki viime postauksesta. Istun taas parvekkeella auringossa ja rentoudun. On vappuaatto. Kaikenlaista on tapahtunut. Jotain ihmeellistä ja ihanaakin. Vähän pyörryyttää. Jokunen päivä sitten näin messengerissä aktiivisena yhden vanhan tutun vuosien takaa. Olkoon hänen nimensä vaikka Matti. Hetken mielijohteesta laitoin viestiä ja hän vastasi heti. Viestiteltiin ja vaihdettiin skypeen. Siinä toisiamme katsoessamme, tuli ihmeellinen tunne. Ihan kuin mikään ei olisi muuttunut. Ihan kuin vain jatkaisimme siitä, mihin aikoinaan jäimme. Hän tuntui niin tutulta. En voi käsittää tätä tunnetta. Ja mikä parasta, se tunne on molemmin puolinen.

Eilen meillä oli treffit. Istuttiin huoltsikan kahviossa puoli iltaa ja lähinnä vain hymyilimme toisillemme. Yritettiin siinä keksiä puheenaiheita ja päivän politiikkaakin pohdittiin, kun ei muuta keksitty. Ollaan molemmat vähän ujoja ja huonoja puhumaan. Ehkä kohteliaisuudesta en alkanut höpöttämään mitään kummallista. Hymyilin vaan typerästi, kuin vastarakastunut teini. Mietittiin, kauanko ollaan tunnettu, ehkä kymmenen vuotta ja varmaan viisi vuotta sitten ollaan viimeksi nähty. On se ihmeellistä.

Treffien jälkeen illalla skypetettiin vielä pitkään. Lähettelimme toisillemme biisejä. Minä lähinnä omia suosikkejani rock'n rollia ja hän puolestaan hempeitä rakkauslauluja. Olin ihmeissäni niistä. Ajattelin, että hän haluaa kertoa tunteistaan niiden kautta, sillä yksikin niistä kuvasi menneisyyttämme aika hyvin. Sitä, miten sekaisn hän oli ja miten paljon iloa toin hänelle, mutta hän ei osannut pitää kiinni. Kaiken tämän ohessa kerroin, että minulle sopii hyvin, että jatkamme tätä juttua tästä eteenpäinkin, vaikka kyseessä olisikin etäsuhde. Hän on muuttanut toiseen maahan ja on siellä töissä ja aikoo myös jäädä sinne ainakin tällä erää. Mutta tulee käymään aina välillä täällä. En tiedä, mitä tästä tulee, mutta fiilis on hyvä, suorastaan käsittämättömän hyvä.

Ai niin, mihin se vanha vara hävisi? No hän hävisi, poistui ihan oma-aloitteisesti elämästäni. Meille tuli pientä kinaa tai oikeastaan provosoin häntä aiheesta, josta hän ei muutenkaan pitänyt. Hän suuttui niin, että poisti minut yhteystiedoistaan. Laitoin sitten asiasta muka mitään tietämättömänä viestiä ihan normaaliin tapaan, mutta hän haukkui minut aika törkeästi, ettei halua olla kanssani kissään tekemisissä. Vastasin, että annoin samalla mitalla takaisin aiheesta, josta hän on pilkannut minua pitkään. Ei sitten kantti kestänyt, kun osui omalle kohdalle vastaava. Toisaalta olen helpottunut tästä tilanteesta. Hän oli jo muutenkin alkanaut käyttäytyä omituisesti, suorastaan mustasukkaisesti. Jos en joka päivä laittanut viestiä, niin häneltä tuli mustasukkainen kommentti, että taitaa olla muita kiireitä. Olin jo vähän ärsyyntynyt häneen muutenkin. Nyt hän saa olla ihan omassa rauhassaan. Minulla on tosiaan muita kiireitä. Matti on vienyt sydämeni.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Tuliko arki vastaan etäsuhteessa

Viime aikoina on viestittely ollut jotenkin ponnetonta vanhan varan kanssa. Toisaalta on tuntunut siltä, että etäsuhteemme on vakiintunut. Joka päivä laitetaan jotain viestiä. Ei mitään erikoista, ehkä säästä jotain kommenttia tai työpäivän fiiliksistä. Joskus saan hempeyskohtauksen ja laitan pusukuvan. Yleensä siitä tulee vastauksena nauruhymiö. Naurua silmät vesissä juuri kun kaipaisi kainaloon ja vähän hellyyttä. Miehet!

Tällä tavoin tässä on menty jo aika pitkään. Suhteemme on jotenkin arkipäiväistynyt, vaikka ihan etänä mennään. Tapaamisestakin ollaan keskusteltu, mutta se on toistaiseksi jäänyt. Niinä viikonloppuina, jolloin hän pääsisi, niin silloin juuri hänestä ei paljoa kuulu.  Mutta silloin, kun hänellä on isäviikonloppu, niin jo tulee viestiä ja paljon. Tämä on varsin mielenkiintoinen havainto. Olen tätä pohtinut itsekseni. Eikö hän haluakaan oikeasti tavata. Haluaako hän vain jonkun, joka on ns. varalla ja olemassa. Jonkun, jolle voi viestitellä, kun on tylsää, mutta jonka kanssa ei oikeasti ole tarkoitus tulla mitään muuta.

Omat fiilikseni aktiiviseen viestittelyyn ovat hieman hiipuneet. Miksi laittaisin viestiä, kun toinen ei osoita kiinnostuksen merkkejä enempää. No laitan sitten kuitenkin jotain viestiä. Tottumuksesta. Ei vastausta. Puuhailen muuta välillä ja laitan muutaman tunnin päästä uudelleen viestiä. Hän kun oli kertonut aamulla olevansa kipeä, mutta olisi silti poikien saunailta. Ei vastausta. Huomaan, että viesti on käyty lukemassa. Ei vastausta. Okei, ehkä saunaillassa ei ehdi viestittelemään. Mieleeni on jo hiipinyt ajatus, että jos siellä saunaillassa onkin poikien sijasta joku muu..... Ehkä se selittäisi jo jonkin aikaa olleen vaimeamman fiiliksen. Ehkä sen takia pusuviestiin ei tule pusukuvaa vastaukseksi. Ehkä....

Aamulla tsekkaan ensimmäiseksi puhelimen. Siellä ollaan aktiivisena. Ei vastausta. Laitan puhelimen pois ja menen aamutoimiin.

torstai 25. tammikuuta 2018

Vanhassa vara parempi

Alkuvuosi on mennyt miettiessä. Vanhan varan kanssa ollaan viestitelty ihan päivittäin. Tai no reilu viikko meni, kun mökötin. Hän loukkasi minua eräässä ei niin vakavassa asiassa, ja odotin anteeksipyyntöä. Ei meinannut kuulua ja jatkoin mököttämistä. Hän laittoi sitkeästi viestiä joka päivä ja lopulta totesi,  mitä sitä suotta olla kavereita, kun en halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Vastasin, että onpa hyvä ajatus, kun ei ole edes anteeksipyyntöä kuulunut. Meni hetki ja tuli anteeksipyyntö. Sen jälkeen olemme olleet jotenkin entistä läheisempiä ja olemme jopa aikeissa tavata lähitulevaisuudessa.

Vuoden vaihteessa laitoin kaikki nettideittailisivut kiinni ja poistin profiilit joka paikasta. Haluan olla livessä, irl ja miten sitä sanotaankaan... Ei tee edes mieli enää surffailla etsimässä sitä jotain unelmien prinssiä, kun ei sitä sieltä vastaan tule. Ehkä olen löytänyt sen prinssini jo. Jotenkin ihmeellisestä syystä tunnen yhteenkuuluvuutta vanhan varan kanssa. Voisiko hän olla se oikea?